tiistai 22. heinäkuuta 2014

Riippumattopäivä


Tänään vietetään kansainvälistä riippumattopäivää (hammock day). Ja onpa kerrassaan oivallinen ilma sellaisen viettoon:) Varsinkin kun ei tarvitse tähän kohtaan edes todeta, että viettäisin, mutta kun se riippumatto puuttuu.



Meille nimittäin tilattiin kesäloman alkajaisiksi tämmöinen. Maton saapumista odoteltiin malttamattomana ja kun paketti saapui postiin, ei se siellä kauaa ehtinyt vanheta. Matto ja varsin näppärät kiinnityspalikat tilattiin täältä. Mattovalmistajan La Siestan sivuilla on myös video, josta selviää hyvin tuon kiinnityksen toimintaperiaate. Maton hankinta oli alunperin miehen idea. Ja hyvä idea olikin! En ollut tainnut koskaan aikaisemmin kunnolla makoilla riippumatossa ja nyt olen yrittänyt jopa yhtenä yönä nukkua siinä.


Voiko lokoisampaa paikkaa tällaisena aurinkoisena hellepäivänä olla? Mattoon pitäisikin vissiin tehdä jonotusnumerot:D Hyvä kirja käteen ja kylmä kuplavesilasi käden ulottuville, niin johan sitä pääsee kiireinen lomastressaajakin rentoihin tunnelmiin.

Jos riippumattoa ei ole käden ulottuvilla, niin aina voi mennä haukkaamaan lähigrillille tai kioskille hot dogin tai haastaa kaverin muistelemaan piin desimaaleja. Tänään kun vietetään myös kansainvälistä Hot Dog -päivää sekä Piin likiarvon päivää:)


5 kommenttia:

  1. Olen kateellinen, kyllä! Olen haaveillut riippumatosta tähän kotiin jo 7 vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi hankittua, kun ei täydellisen värillistä ole vastaan tullut. Nyt on pakko kyllä tuonne sivuille suunnata, tässä on juuri sopivat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös riippumatto ollut miehellä haaveissa siitä alkaen kun vajaa 2 v sitten tähän muutettiin. Ensin ei ollut olevinaan sopivaa paikkaa matolle, sitten ei tiedetty miten sen parhaiten saisi kiinni ja lopuksi mietiskeltiin, että otetaanko matto päätypuilla vai ilman. Vihdoin kaikki palaset loksahtivat kohdilleen ja tämä kyseisellä värityksellä oleva matto on itse asiassa kahden hengen, joten mahdutaan siihen vaikka molemmat yhtaikaa:) Käy ihmeessä kurkkimassa, tuolla oli kyllä monenlaisia vaihtoehtoja. Ja tuo kiinnitys on tosi näppärä, kun ei tarvita mitään isoja koukkuja seiniin. Ja tämä ei nyt ole maksettu mainos, vaikka kovasti tyytyväisiä tuohon ollaankin:)

      Poista
  2. Meillä on yksi riippumatto, mutta eipä olla asennettu ja taitaa jäädä tältä kesältä. Kyllä se riippumatto yhden päivän arvoinen silti on!

    VastaaPoista
  3. Meidän riippumatto on koko kesän ollut ihan unohduksissa, hyvä kun muistutit. Harmi että mies meni juuri kaatamaan puut, joiden välissä on ollut sen vakiopaikka. Toisaalta epäilen, että täällä maalla on muutama paarma enemmän, jotka väistämättä tekee riippumatostakin vähän liian tukalan paikan näillä helteillä :)

    VastaaPoista
  4. Riippumatto <3 Minulla oli teinivuosinani kotona moinen, olin vakuuttunut tarvitsevani moista ja lopulta sain sellaisen synttärilahjaksi. Ja olihan se melkoisen ihana luku/köllöttelypaikka :) En yhtään ihmettele, jos olette tähän yksilöön ihastuneet :)

    PS. Paljon kaikkea ihanaa kesäinspistä olet antanut viime viikot. Ihastelin myös noita paikallisia asuntomessukuvia. En ole itse saanut aikaiseksi irrottautua sinne, joten oli kiva saada hieman katsausta siihen mitä perillä odottaa :)

    VastaaPoista