maanantai 6. maaliskuuta 2017

Onko haalarin ompelu järjellisen ihmisen hommaa?


Lapsen softshell-haalari - kerrankin joku vaate on käyttökauteensa nähden hyvissä ajoin valmiina. Ei kylläkään ollenkaan niin nopeasti ja kivuttomasti valmistuneena, kuin alunperin oli tarkoitus. Ompelupöydällä ja -jonossa oli aikalailla tavaraa, mutta koska lapsi oli kasvanut ulos ohuesta automatkahaalaristaan, ajattelin, että ompelenpa tuon tuosta nopeasti pois alta.

Virhearvio 1: Haalareita ei ommella "tuosta noin vaan". Ei, vaikka kyseessä olisi vuoriton malli. Jos vaatteessa on vino sauma ja vetoketju, jo ne yksistään riittävät tuomaan tarpeeksi sotkemismahdollisuuksia. Resorikaitalehuolittelusta puhumattakaan.


Mutta tästä kaikki alkoi: Eurokankaasta lähti mukavaan hintaan mukaan metri sadepisarakuvioista kangasta. Vetoketju piti metsästää toisaalta, koska EK:ssa ei ollut vaaleanpunaisia tarjolla. Samaten resorin perässä piti tehdä uusi kangaskauppareissu, kun omissa varastoissa ollut vaaleanpunainen ei ollutkaan oikean sävyistä. Kaavakokoelmassa ei tietenkään ollut noin 86-senttiselle ulkohaalarille minkäänmoista kaavaa, joten lähdin muokkaamaan Ottobren 4/2012 vinovetoketjullisesta ja hupullisesta jumpsuitista sopivaa. Lisäsin vaatteeseen koko matkalta leveyttä, pidensin selkää ja loivensin hihojen kaaria. Kasvunvaraa oli tarkoitus tehdä reilusti, joten hihoihin suunnittelin pitkät käännettävät resorit ja lahkeisiin reilusti pituutta.

Virhearvio 2: Mikäli valmista kaavaa ei ole, kaavan muokkaaminen tai pienentäminen/suurentaminen ei käy aivan käden käänteessä, vaikka sitä niin luulisikin.

Kun ensimäinen askel eli kaavat olivat valmiina, oli aika siirtyä leikkauspuuhiin. Yllättäen kuviointi, samaan suuntaan putoavat sadepisarat, aiheuttikin pientä haastetta kankaan riittävyyteen. Kaikki palat kun oli tietysti soviteltava kankaalle samaan suuntaan ja tässä tetriksessä kuluikin tunti jos toinenkin.


Kun lopulta pääsin ompelemaan, oli ensimmäisenä vuorossa huppu ja sen kiinnitys haalariin. Koska haalarissa ei ole vuoria, halusin siistiä hupun saumat jotenkin. Softshell-kangashan ei purkaudu, mutta silti pelkkä suoralla ompeleella ommeltu, näkyviin jäävä sauma tuntui jotenkin liian rujolta. Ompelin koko haalarin ilman saumuria, koska jostain luin vinkin, että suoraommel säilyttää kankaan vedenpitävyyden saumoissa saumuria paremmin.

No, kuten näkyy, niin lopputuloksena hupun saumanvarat on leikattu mahdollisimman kapeiksi eikä niitä ole vakaista aikomuksista huolimatta peitetty mitenkään. Koska se ei vaan onnistunut. Millä ihmeellä kaarevan hupun sauman päälle saa nätisti muka ommeltua jonkun kaitaleen? Jälkiviisaana tietysti voisi sanoa, että huppu olisi kannattanut vuorittaa, jolloin yllä olevilta ongelmilta olisi vältytty. Mutta kenelle tuollainen nyt yön pimeinä ompelutunteina tulisi mieleen..

Virhearvio 3: Jos joudut purkamaan näkyvällä paikalla olevia saumoja, huomioi, että purkamisesta jää kankaaseen jäljet. Eli hupussa oli kahden kaitalekokeilun jälkeen rumia neulanjälkiä piiitkä rivi..

Kun huppu oli kiinni haalarissa, oli aika käydä vetoketjuhalkion kimppuun. Vetoketjuhalkio ja hupun reuna on kantattu resorilla. Eurokankaasta löytynyt sopivansävyinen vaalenapunainen resori oli niin löperöä, että välillä oikein pahaa teki sen ompelu. Ei se kyllä paljon maksanutkaan (3e/m), mutta halpa hinta näkyi sitten ompelun tuskaisuutena. Ja taas kului tunteja..

Lopulta jouduin vielä purkamaan hupun reunan kanttauksen, koska huppua piti pienentää. Näin pääsin toki kätevästi eroon alkuperäisestä saumasta ja kankaaseen aiemmin aiheuttamistani ompelujäljistä, mutta kerran puretun kiemurtelevan resorikaitaleen ompelu ei ollut ollenkaan hauskaa.

Kaiken säätämisen, purkamisen, sovitusten, muutosten ja pähkäilyn jälkeen en edes uskalla laskea tuohon menneitä työtunteja. Enkä myöskään käydä Tori.fi:ssä katsomassa siistejen käytettyjen softshell-haalarien hintoja.. Kangas ja muut tarvikkeet kustansivat yhteensä noin 20 e, mutta muuta hintaa tuolle ei kannata laskea, jos haluaa pysyä selväjärkisenä ja hyvällä omallatunnolla ommella jotain jatkossakin:)

Olen kyllä kuullut sanonnan, että nykyään vaatteita eivät tee ne joilla ei ole varaa ostaa kaupan rytkyjä, vaan aivan toisin päin. Vaatteiden ompelu on sellaisten harrastus, joilla on siihen varaa. Ja tässä yhteydessä voi todeta, että kyse ei ole pelkästään kankaiden hinnoista.


Jossain vaiheessa kun työhön oli tuhraantunut useampia lapsen päiväuni- ja iltaunitunteja eikä valmista vaan tuntunut millään tulevan, olin valmis hautaamaan koko tekeleen kaapin perukoille ja marssimaan lähimpään haalarikauppaan. Vaan onneksi ei sisu antanut myöten lopettaa, koska muutenhan ne kaikki tunnit olisivat kulunet täysin hukkaan! Kun haalaria sitten ensimmäisen kerran kunnolla sovitettiin tulevalle käyttäjälle, taapersi hän innokkaana sisällä paikasta toiseen eikä vaatetta olisi saanut riisua ollenkaan. Siinä tuli ehkä paras palkinto, joten ehkä tämä ihan kelvollinen on kumminkin:)

6 kommenttia:

  1. On järjellisen ihmisen hommaa jos lopputulos on noin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä tuosta vähitellen omakin silmä alkaa olla sitä mieltä, että on ihan nätti. Ja äkkiä kai noi ompeluhankaluudet unohtuu kun vaate pääsee käyttöön.

      Poista
  2. Tosi hienohan siitä tuli vastoinkäymisistä huolimatta! Musta muuten tuntuu, että sulla on erikoislahja tehdä vaatteita, joissa on kasvunvaraa. Se Nuuskamuikkushuppari on meillä käytössä vieläkin! Nyt jo näyttää vähän pieneltä, mutta tosi kauan se on näyttänyt ihan sopivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Nuuskamuikkunen on ollut matkassa näin pitkään! Se oli muistaakseni kokoa 68. Tosin hupparit kyllä myös meillä näyttävät käytössä sopivilta yleensä paljon pidempään, mitä muut samankokoiset vaatteet.

      Poista
  3. Tuli siitä oikein hieno! Joskus se ompelu vaan vastustaa, mutta palkitsee kyllä sitten suuresti. Onhan siinä saanut viettää myös oman harrastuksen parissa aikaa :). Ja paras palkinto onkin tyytyväinen käyttäjä, ihanaa, että lapsi tykkäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihmeellistä, kun kaikista viime aikojen ompeluksista tämä on saanut ylivoimaisesti eniten huomiota ja positiivisia kommentteja, kun on ollut tytön päällä muskari- ja kerhoreissuilla. Melkein aina joku äiti kysyy, että mistä/minkä merkin haalari tuo on? Eli kai se on uskottava lopulta, että ihan kelvollinen tästä tuli:)

      Poista